Lehtijuttu

Tämän päivän Raahenseudussa juttua minun reissusta. Hyvä juttu! Kiitos jutun tekijälle, Sari Jaatiselle.

Sen verran korjaan, että kummipoikani ei ole tämä Iisak, vaan Jordanos. Laitan kuvan oikeasta kummipojasta tähän lehtijutun jatkeeksi.

Paluu arkeen

Hyvää huomenta!

Nyt on oltu reilu kaks päivää töissä reissun jälkeen ja vähän meinaa hapottaa. Ei oo tänne blogiinkaan joutanu kirjotteleen reissun ajatuksia kun tässä on ollu kaikenlaista.
Mutta juuri äsken näin erästä äitiyslomalla olevaa opettajaa koulun kansliassa, ja hän huikkasi perään että muistahan kirjottaa blogia! No minäpä kirjoitan :)

Kylmä ja harmaa arki lävähti päin kasvoja maanantaina. Auto on jäässä, toppavaatteet unohtu ja heti ekapäivänä liikuntaa ja luistelua. Onneksi sain lisävaatetusta työkavereilta.
Syviä huokauksia, miten tästä talvesta selviää hengissä... haluan takaisin Afrikan aurinkoon ja aurinkoisten ihmisten pariin.

Jotenki se vaan pistää niin korvaan kuinka täällä valitetaan niin pienistä asioista. Tämä nyt varmaan kuulostaa niin kliseiseltä... Mutta niin se vain on :)
Kun on kaksi viikkoa nähnyt kadulla asuvia lapsia ja kuinka niistä vain murto-osa pääsee päiväkotiin tai kouluun, niin jotenkaan ei jaksa hätkähtää siitä ettei koulun siivooja ole muistanu tyhjentää yhtä koulun roskista. Ja kun on tavannut kuurojen koulun oppilaita ja nähnyt heidän elämän iloaan ja innostusta kaiken oppimiseen, tuntuu tyhmältä kuunnella täällä oppilaiden valittamista samalle päivälle laitetuista kokeista... "Se ope vihaa meitä, se laitto matikan testin samalle päivälle ku bilsan koe!"
Kouluruuan haukkumisesta en jaksa edes sanoa mitään...

Niin siinä taas kävi, että Afrikka jäi entistä enemmän sydämeeni.

Odotankin innolla, että pääsen näyttämään kuvia ja kertomaan tarinoita reissulta koko koululle. Toivotaan vain, että jokin aika löytyisi pian. Tuntuu olevan niin kiireistä ja hektistä nyt tämä kouluarki, ettei poikkeuksia passaa tulla... Afrikassa elämä oli pelkästään yhtä poikkeusta. Silti kaikesta selvittiin. Rennolla ja iloisella asenteella. Jospa saisin edes hitusen tätä asennetta ja elämäniloa siirrettyä tänne.

Liikkuvaa kuvaa

Tässä reissukaverini, Venla Pöyliön tekemä video reissulta. Tässä ilmenee hyvin kuurojen oppilaiden musikaalisuus ja tanssin taito! :)

Linkki videoon tässä: https://vimeo.com/151825876

Reissu ohi. Ikävä takaisin.

Noniin, hei taas! Pitkästä aikaan!

Reissu on nyt ohi. Haikea mieli. Oli kyllä mahtavinta pitkään aikaan. Kaikki meni niin hyvin!

Reissukaverit oli huippuja tyyppejä, ilmat olivat vallan suotuisia,+25-35 astetta ja vettäkin onneksi satoi muutamana yönä, niin sai kuiva maa vähän kostuketta.

Vietimme siis alkumatkasta paripäivää pääkaupungissa, sitten menimme viikoksi Hosainaan (jossa nettiä ei ollu saatavilla koko aikana) ja sitten vielä loppureissusta muutama päivä Addiksessa.

Lahjoituskamppeita veimme 9-hengen porukalla yhteensä yli 300 kiloa! Kiitos kaikille lahjoittajille, olisitte nähneet ne lasten ilmeet! Suurin osa tavaroista siis meni kuurojen koululle, mutta vieraillessamme paikallisissa päiväkodeissa, oli pakko osa vaatteista ja leluista viedä sinne. Etenkin kun kuuli, millaisista oloista lapset olivat.
Moni pienistä päiväkotilapsista oli hyvin köyhän perheen lapsi, joten pelkkä päiväkodissa tarjoiltu päivittäinen ruoka oli luksusta kadulla asuviin verrattuna.

Myös koululla kuuli monenlaista tarinaa lasten taustoista. Annoimmekin usein vaatteita sen mukaan, kuka niitä eniten tarvitsi. Mutta joulujuhlassa lahjoja saivat kaikki.

Olimme siis koululla juuri joululoman aikaan ja aluksi se vähän harmitti, sillä paikalla oli vain puolet koko koulun oppilaista. Mutta kun kuulimme, että koululle olivat jääneet ne, joilla ei joko ollut kotia ollenkaan, he eivät halunneet mennä sinne tai heillä ei ollut varaa matkustaa niin kauas, totesimme että olimme koululla juuri oikeaan aikaan. Juuri nämä lapset tarvivat meitä.

Päivät touhusimme lasten kanssa kaikenlaista, pelasimme jalkapalloa ja hypimme hyppynarua. Suurimmaksi osaksi vain olimme heidän kanssaan. Se oli parasta. Usein pelkkä turvallinen halaus riitti. Tai kun lapsi sai pitää kädestä.

Yksi koulun nuorimmista oppilaista oli todella mahtava tapaus. Vaikeiden vaiheiden jälkeen tämä pieni Iisak-poika oli sopeutunut koulumaailmaan ja oppi pikkuhiljaa luottamaan ihmisiin. Ennen kouluun tuloa Iisak oli asunut äitinsä kanssa kadulla. Äiti ja lapsi olivat kokeneet niin kauheita, ettei pikku-Iisak Hosainan kouluun tullessaa osannut muuta kuin sylkeä, purra ja huutaa. Hän oli kuuro ja puoliksi sokea.
Rankkojen vaiheiden jälkeen Iisak on nyt  pikkuhiljaa alkanut oppimaan viittomia sekä luottamaan ihmisiin. Etenkin miehiin hän ei ollut ottanut mitään kontaktia ennen, koska oli nähnyt kaikenlaista pahaa, mitä miehet olivat tehneet hänen äidilleen. Luojan kiitos, että joku pariskunta oli pelastanut Iisakin ja tuoneet hänet Hosainaan, kuurojen koulullen

Nyt Iisak kertaa esikoulua. Hän on todella taitava teknisten laitteiden kanssa. Puhelimet ja kamerat olivat hyvin tärkeitä Iisakille. Hän oli myös hyvin kiinnostunut minun piirustuksista, ja halusi että piirrän hänet istumassa Heidi-opettajan autossa :) Hänestä tulee vielä taitava kuski! Ja valokuvaaja!

Nyt siis olen jo Helsingissä, mutta matkatavarat ovat jossain Istanbulissa. Jospa saisin ne vielä takaisin, jotta voin jakaa kaikki tuliaiset :)

Jatkan myöhemmin taas lisää ja odotankin innolla, että pääsen esittelemään reissun kaikki kuvat ja tarinat teille!

Vuoden ensimmäinen ja paras päivä

Eilinen oli mahtava päivä. Paras tapa aloittaa uusi vuosi.
Rennon aamuloikoilun jälkeen lähdimme päiväretkelle täällä Addis Abebassa paikalliseen päiväkotiin. Paikkaa ylläpiti vanha Mulu-niminen nainen, jonka valoisa ja toiveikas olemus heijastui lapsiin ja heidän äiteihinsä. Tässä päiväkodissa myös äidit olivat työllistettyjä.
Mahtava paikka. Mahtavia ihmisiä.
Annettakoon kuvien puhua puolestaan.

Pääsimme myös käymään Mulun kotona, jossa tarjoiltiin paikalliseen tapaan injeraa! Tadaa. Pakko oli vähän maistaa. Ei se edelleenkään hyvää ollut ja ainakin näin seuraavana aamuna olen hengissä.

Viimeyönä loputkin matkalaiset saapuivat Etiopiaan ja tänään pääsemmekin siirtymään Hosainaan, kuurojen koululle. Mahtavuutta! :)