Addiksen uudet kasvot

Noniin, nyt hetki aikaa rauhoittua blogin äärelle kertomaan alkumatkan ajatuksia.
Lennot sujuivat mukavasti ja kaikki tavarat saatiin turvallisesti turvatarkastuksista läpi. Olimme puolenyön aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Addis Abebassa.
Lentokentälle oli tilattu kyyti ja majatalolle oli tilattu henkilö vastaanottamaan meitä. Kumpaakaan ei tullut/ollut :)
Afrikan tyyliin. Kaikki lopulta selvisi, kiitos Kristianin, kokeneimman Etiopian kävijän.

Pääsimme kolmen aikaan nukkumaan ja aamulla heräsimme puoliysin aikaan aamupalalle. Voi autuus ja onni tätä aamupalaa täällä Suomen Lähetysseuran vierastalolla. Tuoretta leipää, hedelmiä, puuroa....

Ensimmäisenä päivänä kävimme vaihtamassa rahaa euroista paikallisiin birreihin. Tai yritimme ainakin :)
Osa sai vaihdettua rahat ongelmitta, mutta minulla oli niin paljon erilaisia seteleitä että pankkivirkailijan piti todemtaa setelit aidoiksi sähköisellä laitteella. Mutta kun pankkiin ei juuri silloin tullut sähköä. Virkailija otti setelinippuni ja lähti laitteen kanssa ulos, minä kävelin perässä. Lihakaupassakaan ei ollut sähköä, siispä naapurikadun parturiin.
Siinäpä sitten yksi seteli kerrallaan skanneriin ja yhellä piippauksella seteli läpäisi testin, kahella ei. Mulla piippaili enimmäkseen kahdesti. Täällä kun ei laitteet vielä tunnista uudistuneita euron seteleitä.
No, sain pari sataa vaihdettua. Ja matka jatkui.

Rahojen vaihdon jälkeen lähdimme kävellen paikalliselle ostoskeskukselle. Matkaa oli noin 4km.
Oli mahtava taittaa jalan matkaa. Edellisellä reissulla liikuimme aina auolla/taksilla ja niistä jäi niin kamalat muistot. Nyt Addiksen näki ihan uusin silmin. Oli aikaa katsella ja kierrellä, pysähtyä ja ihmetellä. Ja valokuvata!

Ostari oli tuttu paikka edellisreissulta ja olikin mukava nähdä, miten rakennustyömaat sen ympärillä olivat kehittyneet. Hitaasti mutta epävarmasti.
Shoppailun ja kahvihetken jälkeen jatkoimme matkaa tuttuun ruokapaikkaan, Tivoliin. Kylläpä pizza maistui hyvälle!

Syönnin jälkeen kävelimme pitkin pieniä katuja takaisin vierastalolle. Tuo matka olikin tähänastisen reissun kohokohta. Kulkea rauhassa pieniä kyläteitä ja tavata paikallisia ihmisiä, ottaa valokuvia ja vaihtaa kuulumisia. Enkuksi, Amharaksi ja jopa viittomakielellä :) pieniä sanoja, suuria hetkiä.
Reissun jälkeen olimme kaikki väsyneitä ja eritoten likaisia. Siispä suihku ja hetki hauskaa piirustuspeliä, nauratti ja väsytti.
Untenmaille mentiin jo ennen kymmentä ja kylläpä uni maistui, aamuun asti! :)

Nyt aamupala syöty ja kohta Hotel Sheratonille viettään uuttavuotta!

Täällä siis kaikki oikein hyvin! Vanhaa valuttaakin on tulossa Ryhmä2:n mukana huomenna. Ja niin, minulle ennestään tuntemattomat reissukaverit on ihan huippuja! :) Minä nautin olostani. Terveisiä Suomen pakkasiin!

(Kirjoitusvirheitä ei nyt ehdi tarkistaa, taksi tulee! Tarkistan myöhemmin)

Perillä!

Iloinen yllätys

Viimepäivät ovat olleet yhtä tohinaa! Eilen ollut onnistunut Etiopia-ilta vaati paljon valmisteluja, mutta nyt on erittäin hyvä ja huojentunut olo. Aamullakin väsytti niin, että nukuin pommiin vuoden viimeisenä työpäivänä :)

Ajattelin tähän aluksi listata asioita, joita olen viimeisen kolmen päivänä aikana tehnyt:

* Käynyt joka päivä normaalisti töissä

* Antanut lehtihaastattelun oppilaiden kanssa paikallislehteen Etiopia-aiheesta

* Ollut mukana Raahen vastaanottokeskuksen vapaaehtoistyöpalaverissa

* Opettanut skeittausta turvapaikanhakijoille. Oli muuten mahtavaa! :)

* Hommannut 4 joulupukkikeikkaa aatoksi (ettei vain ehtis liikaa rentoutua jouluna) :)

* Pakannut 2-luokkalaisten kanssa heidän tuomat pehmolelut vakuumipussiin matkaa varten. Ne meni ihan littanaksi. Meitä nauratti.

* Järjestellyt Etiopia-iltaa 

* Ja isännöinyt onnistuneen Etiopia-illan! Kiitos kaikille mukana olleille!

Eilen siis oli tämä mahtava tapahtuma täällä Raahessa, Kahvila Hipussa.

Illan tarkoitus oli esitellä Etiopiaa ja etenkin Hosainan kuurojen koulua. Paikalle olivat kaikki tervetulleita ja heitähän tuli. Tupa täyteen. Lisätuoleja piti kantaa, jotta kaikille riitti istumapaikka.

Illan aluksi kerroin Etiopiasta ja Hosainan koulusta. Näytin toissekeväisen reissun kuvia ja kerroin meidän silloisesta matkasta tapaamaan kummiluokkaamme kuurojen koululle. Sen jälkeen katsoimme Kuuroille korville -dokumentin, jonka on ohjannut Satu Majava ja kuvannut Kristian Isotalo. Näiden ihmisten kanssa olen nyt lähdössä matkalle.

Etiopia-illan kohokohta oli kuitenkin täysin yllätyksenä myös minulle se, että paikalle saapui vanha pariskunta Vihannista, jotka kertoivat olleensa ideoimassa koko Hosainan kuurojen koulua!

Illan lopuksi annoinkin tälle Kaarlo Hirvilammille puheenvuoron ja kuulimme uskomattoman tarinan koulun historiasta. Kaarlon omin sanoin, hän oli syypää koko koulun syntymiseen.

Kaarlo vaimoineen oli asunut Hosainassa 1970-luvulla. Silloisessa Hosainassa asui vain 9000 asukasta (nykyään liki 100 000) ja Kaarlo oli kierrellyt tätä maalaiskaupunkia tutustuakseen paikallisiin ihmisiin. Tarkoitus oli ottaa selvää, minkälaiselle avulle tässä kaupungissa olisi tarvetta. Aikansa kierreltyään Kaarlo huomasi,että kuuroja lapsia tuntui olevan paljon ja heillä oli todella surkea asema perheissä. He olivat häpeä koko perheelle. Ajateltiin, että jumala tällä tavalla rankaisi perhettä heidän synneistään. Siispä kuurot lapset suljettiin yksin koteihin, samalla kun muu perhe oli torilla. He eivät myöskään päässeet kouluun. Heidän tehtävänään oli hoitaa karjaa kotona.

Se, miksi kuuroja oli niin paljon, johtui mm. siitä, ettei lasten korvatulehduksia osattu hoitaa. Tai sitä hoidettiin väärin. Yksi tapa oli kaivaa pienellä metallisella lusikalla lasten korvaa, kun siellä huomattiin olevan tulehdus. Tämä toimenpide tuhosi monen lapsen kuulon.

Kun Kaarlo huomasi tämän ison ongelman Hosainan kaupungissa, hän rupesi ideoimaan kuuroille lapsille omaa koululuokkaa. Siitä siis lähti ajatus ja muutamien vuosien ja erillaisten vaihdeiden jälkeen perustettiin Hosainan kuurojen koulu.

Kyllä oli mahtava saada tutustua tähän Hirvilammin pariskuntaan. Mikä mahtava sattuma, että juuri he löysivät paikalle Etiopia-iltaan. Kruunasi kyllä muutoinkin onnistuneen illan.

Tästä on hyvä jatkaa reissuun valmistautumista. Kiitos vielä kaikille iltaan osallistuneille ja lahjoituksia tehneille. Minulla on nyt aika hyvä fiilis :)

Liikenneturvattomuus

Iltaa!

Tuli tuossa mieleen kun ajeli pitkin pimeitä ja märkiä katuja, että ilman heijastimia ei kyllä erota kävelijöitä, ei yhtään! Pitäisiköhän viedä Etiopiaankin heijastimia...

Vaikka kuivuus, nälänhätä, sairaudet ym. oletetaan tappavan eniten Etiopiassa, niin näin ei ole. Eniten ihmisiä siellä kuolee liikenteessä. Enkä paikanpäällä käytyäni epäile sitä enään yhtään. Heiltä puuttui liikennesäännöt. Ja maalaisjärki.

Tiet olivat möykkyisä ja vaihtelevan levyisiä. Kaistoja oli aina sen verran kun kulloinkin mahtui kerralla autoja rinnakkain. Eikä liikenteessä ollut vain autoja. Seassa seikkaili mopojen, rekkojen ja pyörien seassa myös aaseja ja tietenkin ihmisiä. Aivan valtava määrä ihmisiä!

Aina ajettiin lujaa. Niin lujaa kuin pääsi ja niin pitkälle kuin pääsi. Aina seuraavan auton perään kiinni, jos ohi ei mahtunut kummaltakaan puolelta. Täysiä, jarrutus, ohitus, kiihdytys, jarrutus... Kuumuus, epätasaisuus, bensan katku ja katupöly eivät tuoneet lisänautintoa kyydissä istumiseen.

Matkalla Addis Abebasta Hosainaan, johon kului noin 7 tuntia (matkaa 300km) toi lisäjännitystä myös matkatavaroiden kiinnitys katolla. Välillä piti pysähtyä sitomaan laukkuja uudelleen. Rukoilin koko matkan että rinkkani löytyisi vielä perillä auton katolta. Paluumatkalla auton sisätilassa ollut vuotava bensakanisteri  aiheutti myös päänvaivaa, pääkipua.

Asia, josta unelmoin koko reissuni ajan oli se, että kun pääsisin taas ajamaan yksin 8-tietä Oulusta Raaheen. Suoraa tietä. Ei liikennettä. Puhdasta luontoa ympärillä. Mikä nautinto! Nautin siitä edelleen.

Nälänhätä

Eilen Helsingin Sanoat uutisoi, että Etiopiaan on odotettavissa suuri nälänhätä. Menneillään on kuivin kausi yli 50 vuoteen, joten pian kymmenet miljoonat ihmiset kärsivät ruuan ja juomaveden puutteesta.
Jos voisin, veisin Hosainaan tuliaisena Suomesta muutaman kuukauden sateet.

En kuitenkaan voi siirtää näitä joulukuun sateita mennessäni, mutta pyrin viemään sinne mahdollisimman paljon kaikkea muuta. Tässä vaiheessa haluaisinkin kiittää tähän asti auttavan käden ojentaneita tahoja:

Rannikon 4H-yhdistys (matkastipendi + lahjoitettavaa tavaraa)

Raahen kaupunki/Pattasten koulu (mahdollisti matkani työajalla sekä koulun väen lahjoittamia villasukkia, pehmoleluja...)

Kahvila Hippu, Raahe (18.joulukuuta järjestettävä Etiopia-ilta)

Pattijoen Urheilijat (vaatteita ja pesäpallovälineitä)

Kaikki ne, jotka ovat ostaneet minun HeimoArt -joulukortteja kartuttaakseni matkakassaa

Lisäksi reissua ovat tukemassa monet muut tahot, jotka ovat lahjoittaneet tarvikkeita muille reissuun lähtijöille ympäri Suomea. Meitä on siis lähdössä yhteensä 8 reissulaista, Kemijärvi-Raahe-Helsinki -akselilta.

Kiitos kaikille! Yhdessä auttaminen on aika siisti juttu! :)

Muutama sana musiikista

Kuuntelin kuluvan vuoden aikana 55 000 minuuttia musiikkia Spotify-sovelluksella. Siihen päälle vielä muut musiikit, esim. autolla ajon yhteydessä. Käytin siis vuodessa yhteensä 40 päivää musiikin kuunteluun. Se on aika paljon. Se on aika mukavaa!

Musiikki on minulle hyvin tärkeä asia. Kuuntelen musiikkia enimmäkseen yksin ollessani. (Olen muuten siis aika paljon yksin ). Teen melkein kuukausittain Spotifyssa oman uuden soittolistan. Kerään siihen uusia löytöjä ja lisäksi vanhoja klassikoita, mitä nyt milloinkin haluan kuunnella. Riippuu fiiliksestä.

Spotify ilmoitti siis minulle eilen vuoden kuunnelluimmat kappaleet ja artistit. Niitä on paljon. Kuuntelen monenlaista musiikkia. Kuluneen vuoden minun kuunneluimmat löytvät tästä: Top100

Mitähän jos olisi kuuro. Silloin ei kuulisi. Silloin ei kuulisi musiikkia. Ei puhetta. Ei takaa tulevaa autoa. Ei linnunlaulua. Ei ukkosen jyrinää.

Kuurojen koululla vieraillessani tärkein ohje mikä meille annettiin etukäteen, oli sisäistää se, etteivät kuurot kuule. Se oli joskus jopa yllättävänkin vaikea muistaa. Puutöissä oppilaat, eivätkä kuurot opettajatkaan kuule jos sirkkeli menee rikki ja ääntää oudosti. Koulun pihatiellä oppilaat eivät kuule lähestyvää autoa.

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä edelliseltä reissulta, tai koko elämäni ajalta tapahtui eräs päivä koulun koripallokentällä. Olimme Veetin kanssa leikkimässä lasten kanssa. Meillä oli lippikset päässä ja kaksi koulun oppilasta halusi lainata niitä. Kun he saivat ne päähänsä alkoi ikimuistoinen show. Kaverukset laittoivat isot lippikiset coolisti vinoon ja alkoivat tanssimaan rap-staran elkein. Se oli mahtava ja liikuttava näky. Pojat, jotka eivät koskaan olleet kuulleet rap-musiikkia, olivat kuitenkin jotenkin omaksuneet siihen liittyvän rytmiikan ja liikehdinnän. Voi sitä iloa! Kovimmat rap-muuvit ikinä! :)

Rytmikästä uutta vuotta meille kaikille! Kuuleville ja kuuroille.

Musiikki on siisti juttu. Kuunnelkaa sitä jos teillä on siihen mahdollisuus, eli kuulevat korvat. Kuunnelkaa just sitä, mistä te itse tykkäätte :) ✌

Kouluruoka

Ensimmäinen Etiopia-reissu opetti ainakin sen, että on oltava erittäin kiitollinen suomalaisesta kouluruuasta. Eikä ole tarvinut mennä edes niin kauas tämän todetakseen. Reissut Espanjaan ja Tanskaan ovat myös saaneet ikävöimään koulupäivän aikana tarjottavaa maksutonta ja lämmintä kouluateriaa.

Mutta tässä tarina siitä, kuinka Etiopiassa, Hosainan kuurojen koululla ruoka tuli pöytään.

Olimme ensimmäistä arkipäivää koululla. Kirsi, Martti, Elina ja Veeti olivat tutustumassa koulun parturiopintoihin, kun minua tultiin pyytämään ottamaan kuvia ulos. En tiennyt mitä varten. Lähdin kahden pojan perässä kameran kanssa ulos ja päädyimme koulun laidalla olevaan metsään. Metsän keskelle oli pieni katos ja katoksessa jokin lehmää muistuttava nauta-eläin. Näitä eläimiä vaelteli vapaana koulun pihoilla paljonkin. Nauta oli sidottu jaloista katoksen kaiteisiin, ympärillä oli muutama koulun miesopettaja. Pikkuhiljaa ympärille alkoi kerääntyä myös lisää koulun poikaoppilaita.

Oli hirvittävän kuuma. Kärpäsiä pörräsi ympäriinsä. Sitten alkoikin tapahtua. Ensin kaksi miesopettajaa vetäisivät naudalta jalat alta, sitten yksi väänsi eläimeltä niskat nurin. Minä katselin tilannetta kauhuissani ja räpsin kuvia. Oli helpompaa katsella tapahtumaa kameran etsimen läpi.

Tässä vaiheessa eläin näytti elottomalta. Sitten esiin otettiin suuri veitsi ja muutamalla viillolla aukaistiin naudan kaula. Eläin alkoi kouristella, rimpuilla ja potkia! Seurasin tilannetta edelleen kameran linssin läpi, keskityin kuvaamaan. Eläimen kaulasta tuli verta. Valtavasti verta! Sitä rimpuilua ja veren valumista kesti ainakin kymmenen minuuttia. Heikotti.

Kun eläin oli lopulta rauhoittunut ja valuttanut verensä, alkoi veitsi heilua.
Tässä vaiheessa myös koulun pienet oppilaatkin pääsivät lähemmin tutkimaan teurastusta. Opettajat näyttivät mallia ja pojat silpoivat perässä erinnäisiä elimiä irti. Sitten myös minun kouraani työnnettkin suuri veitsi, koitin kieltäytyä mutta ei auttanut. Ja kohta minuakin opetettiin irroittamaan naudan nahkaa, se oli vaikeaa. Piti löytää juuri oikea ote ja terän asento. Pelkäsin kokoajan että nauta saisi vielä jotain kouristuksia ja alkaisi sätkiä puoliksi leikatuilla sorkillaan. Vihdoin minustakin oli saatu kuva ja oli seuraavan vuoro tulla nylkemään... olihan se kokemus.

Tässä vaiheessa kun lihaa alkoi irrota ja opettajat jaottelivat palasia, osa oppilaista roudasi syötäväksi kelpaavia osia Ikean kasseilla koulun ruokalaan.
Myös minä päätin poistua takavasemmalle. Kävin vielä kurkkaamassa jatkojalostusta ruokalassa.
Pitkin pöytiä oli levitelty lihan palasia ja siellä koulun oppilaat palastelivat lihaa tottuneesti. Tämän jälkeen palaset vietiin keittiölle jossa valmistettiin sitä ah, niin ihanaa, injeraa...

Bon appetit!

Aamu, joka tuntui sunnuntailta

Tiiättekö semmosia trendikkäitä tyyppejä, jotka heräävät reippaan raikkaina ja suuntaavat kaupungille asioille. He ostavat uunituoretta croissanttia aamupalaksi ja istuutuvat sitten tunnelmalliseen kahvilaan kirjoittamaan blogia.

Mää oon nyt semmonen. Paitsi.

Pikkujoulujen jälkeinen aamuni ei ollut sangen reipas ja raikas. Yhden aikaan yöllä ajelin kotiin Siikajoelta. Vielä kolmelta värkkäilin joulukalenteri-ikkunaani ja nuhaisena huonosti nukutun yön jälkeen nousin sängystä vasta puolenpäivän aikaan. Laahustin lähikauppaani Lidliin (koska entinen lähikauppani Valintatalo lopetti marraskuun lopussa, r.i.p) ja ostin pari croissanttia. Paluumatkalla päätin kuitenkin piipahtaa Kahvila Hipussa syödäkseni aamupalaksi ison ja rasvaisen viinerin kaakaon kera. Ja nyt tässä kirjoitan blogia. Nimim.Raahelainen Hipsteri_86.

Hipussa muuten kiva uusi näyttely! Ja miten hyvä sattuma, että taulut sopivat todella hyvin tulevaan Etiopia-iltaan! Tulkaapa kattoon.

Aamulla myös ajattelin, että kiva viettää tämä sunnuntai sohvalla löhöillen ja itsenäisyyspäiväjuhlia katsellen. Ulkonakin oli perinteinen sunnuntai-sää. Kunnes lopulta tajusin, että onkin vasta lauantai...

Joulumieltä ikkunassa

Hei, rakas päiväkirja. Eilen meni aika myöhään. Olen mukana kaupungin joulukalenterissa, jossa joka aamu yksi Vanhan Raahen asukas esittelee oman jouluisen ikkunansa. Halusin tänä jouluna mukaan ja pääsinkin heti viidenneksi luukuksi.

Ensimmäinen ajatus minulla oli koristaa ikkuna omalla taiteellani. Ehkä Tanska-taloja, niistä on muotoutunut minun juttuni. Pari viikkoa ennen viidettä päivää aloin työstämään ideaa ja tein talosilhuetin pahvista, leikkelin siihen ikkunoita ja asettelin jouluvalojen kera paikalleen. Innokkaana juoksin kadulle katsomaan miltä taideteos näyttää.

No ei kummoinen. Jouluvalot valaisivat koko keittiön, eikä vaalealla pohjalla ollut talo erottunut juurikaan. Voi harmi.

No sitten meni pari päivää pohtiessa, jonka aikana varmistui minun Etiopiaan lähtö. Saisko siitä ideaa? Joo!
Ripustan ikkunalle matkailuun ja Etiopiaan liittyviä juttuja. Tästä tulee kiva!
Myös lehtitoimittaja kävi tässä välissä ja teki jutun minusta ja ikkunasta. Oikeen otettiin kuvakin ikkunalla.

Sain ripustuksen valmiiksi ja tiesin että lehteenkin tulee juttu minun Etiopialaisesta ikkunasta. Räps, valot päälle ja intoa puhkuen kadulle. Voi kamala... ei toimi! Ei erotu. Ei näy. Ei...
Ikkunan alalaitakin oli sopivasti huurussa ja sälekaihtimet eivät toimineet kuin yhdessä ikkunan ruudussa. Reilu yksi vuorokausi enään ja siitäkin aika pitäisi käyttää nukkumiseen, työpaikan itsenäisyyspäiväjuhlaan sekä pikkujouluihin. Siispä paniikki.

Revin kaikki ikkunalla olevat jutut alas ja mietin uudelleen. Etiopia-aiheessa on pysyttävä, se lukee lehdessäkin. Uusi yritys. Kadulle. Ei toimi. Ei näy.
Kello puoli yksi yöllä. Kamat alas ikkunalta. Paniikkia pukkaa.

Tässä vaiheessa luovutan sen verran, että päätän koristaa vain sen osan ikkunaa, jossa sälekaihtimet saa kokonaan ylös.
Eli hyvin pienen osan. Kaivelen ensimmäisen yrityksen, eli talosilhuetin esiin. Saisko tästä vielä jotain. Yritän.
Yhden aikaan yöllä tussaan ja maalaan taloa olohuoneen lattialla. Leikkelen vielä viimeisiä ikkunoita auki ja odottelen maalin kuivumista. Tämän on toimittava. Pakko mennä kohta nukkumaan.

Ripustus, valot päälle, kadulle. No joo, ihan semi. Nolottaa vähä. Menen nukkumaan. Ensi yönä pikkujoulujen jälkeen on vielä muutama tunti aikaa tuunata...

Riemukasta joulun odotusta, terveisin luukku nro.5

Kiire?

Nukuin vähän levottomasti. Unessa ja puoliunessa ressasin tulevaa Etiopia-iltaa, joka siis järjestetään Kahvila Hipussa perjantaina 18. joulukuuta.

Mitä minä siellä kerron? Tuleeko sinne ketään? Mitähän siitä tulee... Ehdinkö painattaa kortit. Saapa nähä... Hyvin tyypillistä minulle. Ressata.

Pikkasen tuli myös kiire töihin, kun torkutin pari kertaa herätystä. Joku Schenkerin rekka hidasteli vielä työmatkalla mun edessä. Lunta satoi joka suunnasta ja loska roiskui. 

Tämä nyt saattaa kuulostaa niin maailmaa syleilevältä hippitekstiltä, mutta kerrompa nyt kuitenkin mitä mietin tuossa liikennevaloissa.

Mietin yllätys yllätys, Etiopian reissua :)

Siellä ei ollu yleensä kiire. Eikä ressiä. Tässä tarina eräistä häistä, jossa saimme olla mukana.

Hääkutsussa ilmoitettiin häiden alkavan lauantaina klo. 9.00. Hosainan kuurojen koulun suomalainen opettaja, Heidi, kuitenkin ohjeisti ettei kannate ihan niin aikaisin tulla, tuskin vielä silloin alkavat.

Laitoimme parasta (mitä olimme Etiopian reissulle ottaneet mukaan) yllemme ja lähdimme hääpaikalle noin klo 12. Olimme ensimmäiset vieraat.

Pikkuhiljaa porukkaa alkoi valua paikalle. Pienen kylän kaikki lapsetkin oli puettu parhaisiin. Taitaa olla tärkeä päivä tulossa! 

Odottelimme. Muutaman tunnin. Ehkä kahden aikaan iltapäivällä juhlaväki alkoi valua sulhasen kodin ympärille. Kävelimme seurureen mukana. Saimme paljon huomiota, länsimaalaisia häävieraita!

Sitten alkoi show. Kun ystävät olivat hakeneet sulhasen hänen kotoaan, alkoi laulu ja taputus. Kuuntelimme hetken ja yhdyimme sitten rytmiin mukaan. Minä koitin valokuvata tilannetta.

Ehkä puolen tunnin seremonian jälkeen sulhanen oltiin saatu hääautoon ja seurueen matka jatkui kohti morsiamen kotia. Laulu ja taputus raikasi taukoamatta. 

Morsiamen kotona ei kuitenkaan oltu vielä ihan valmiita, hääpukua vielä asenneltiin paikoilleen kun suuri juhlaväki saapui talon pihalle. Odotellaan. Taputellaan. Lauletaan. 

Kun hääpuku, kimppu ja hiukset ovat saatu juhlakuntoon, sulhanen noutaa morsiamen autoonsa ja matka jatkuu. Nyt kaikki hakevat omat autonsa. Tähänkin saadaan kulumaan aikaa. Sitten kun koko hääväki on pakkautunut autoihin ja ovat pienellä kylätiellä kaikki peräkkäin, alkaa varsinainen paraati!

Hääparin auto menee edellä kaupungille, koko kylä ajaa perässä. Ja nyt ei enää taputeta eikä lauleta, vaan tööttäillään! Tässä vaiheessa taktikoimme sen verran, että jättäydymme kulkueen viimeiseksi. Muutama tööttäys myös välillä, olemme hengessä mukana. 

Sitten seurue saapuu kaupunkiin. Ja mitäs sitten. No ajetaan liikenneympyrää ympäri, kymmeniä kertoja. Ja tööttäillään. Tässä välissä vaivihkaa jättäydymme seurueesta ja parkkeeraamme auton kadun varteen. Toivomme ettei kukaan huomaa tätä. Olemmehan kunniavieraita.

Heidi kuitenkin tietää, miten hääjuhla jatkuu ja ehdottaakin, että voisimme tässä välissä lähteä kaupunkiin syömään ja shoppailemaan :)

Hääjuhla nimittäin jatkuu ruokailulla, joka kestää. Ja mitäs siellä syödään, no sitä injeraa tietysti! Siitä me olimme jo saaneet tarpeeksi...

Suuntasimme siis porukalla pizzalle ja sen jälkeen kaupungille shoppailemaan. 

Yhtäkkiä alkoi taas kuulua tuttua tööttäilyä, hääseurue! Äkkiä lähimpään kojuun piiloon!

Huh, selvisimme... 

Illalla ajoimme takaisin kylälle, jossa hääväki oli kerääntynyt puistoon nauttimaan kakkua ja tietenkin hääkahvit. Tässä vaiheessa juhlaväki oli myös vaihtanut värikkäämpää vaatetta ylle.

Kävimme puistossa näyttäytymässä, mukana ollaan! Olimme jo kuitenkin sen verran väsyneitä päivän touhuista, että liukenimme hiljaa takavasemmalle ja menimme majatalolle lepäilemään.

Hääväen iloinen taputus ja laulu kantautui vielä pitkälle yöhön... 

-Heimo

Piikille

Yöllä on satanut vähän lunta. On valosampaa. Valkosta on myös täälä sairaalalla. Tulin ottamaan rokotteen reissua varten. Eilen hain apteekista pussillisen muitakin rohtoja. Niitä on aina hyvä olla. Edellisellä reissulla olin kolme päivää mahataudissa, ruoka myrkytys. Afrikka yllättää aina :)

Etiopian perinneruoka, injera, ei sopinut minun vatsalleni. Vietin kaksi ja puoli yötä vessassa. 

Tässäpä tarinaa siitä. (Ei sovi herkille)

Saavuimme Etiopian pääkaupunkiin, Addis Abebaan keskellä yötä.

Ja tietysti reissua odotellessa oli jo muutama jännityksen takia huonosti nukuttu yö alla.

Ensimmäisenä aamuna lähdimme väsyneinä mutta intoa puhkuen tutustumaan pääkaupunkiin.

Kaupunki oli iso. Sekava. Likainen. Ja ihmisiä oli paljon. Todella paljon!

Ja autoja. Ja aaseja. Eikä minkään valtakunnan liikenensääntöjä.

Kokemus oli vähintäänkin erikoinen. Välillä piti mennä isojen työmaiden läpi,

tasapainoilla kapeilla lankuilla suurten ojien yli.

Jännittävää.

Mukana reissulla oli silloin myös kaksi oppilasta. Veeti 7lk ja Elina 8lk.

Piti olla silmä tarkkana että ensinnäkin itse pysyi oppaan perässä ja sitten vielä 

huolehtia lapsista. Onneksi meitä oli kuitenkin minun lisäksi kaksi muuta aikuista.

Uskonnon opettaja Kirsi ja käsityön opettaja Martti.

Pitkän mutta mielenkiintoisen kaupunkiseikkailun päätteeksi menimme paikalliseen ruokapaikkaan.

"Tämän pitäisi olla turvallinen paikka syödä" sanoi opas.

Minä tilasin kanan rintaa, Kirsi ja Martti paikallista herkkua, eli perinneruokaa Injeraa.

Veeti ja Elina ottivat pizzat.

Minun kana oli raakaa. Elinan pizza tuhannen tulista!

Veetillä taisi olla ihan ok pizza.

Kirsin ja Martin annos sisälsi siis pyöreän ja pehmäen, hapankorpulta maistuvan lätyn

jonka päällä oli mausteista lihakastiketta.

Sitä sitten syötiin käsin, ensin pala sitä superloonilättyä ja siihen nokare lihaa.

Ja eikun herkuttelemaan!

Kirsi hylkäsi annoksensa parin maistiaisen jälkeen. Liian mausteista, liian pahaa.

Minä kun en omaa raakaa kanaani jaksanut oikein maistella niin

otin sitten Kirsin ja Martin annoksista paikallisherkkua, jotta sain jotain mahantäytettä.

Kauaa Injera ei mahassa sitten pysynytkään.

Illalla alkoi heikottaa ja vatsaa vääntää.

Olimme majoittuneet niin, että minä ja Veeti oltiin majatalon alimmassa kerroksessa

ja muu seurua kolmannessa.

Kun oma mahani alkoi ilmotella injeran ulostulosta, Veeti kipaisi yläkertaan nukkumaan.

Jäin yksi alakertaan.

No, siinäpä sitten meni yö vessassa istuen, maaten ja kontaten.

Molemmista päistä tuli tavaraa.

Välillä istuin pöntöllä roskakori jalkojen välissä. Silloin pystyi suorittamaan mahalukun tyhjennystä

kahta reittiä yhtäaikaa.

Vettä meni paljon. Todella paljon.

Makasin, join, oksensin, ripuloin... Oi miten ihana Afrikan reissun aloitus!

Keskiyöllä aloin uupua ja huomasin vesivarstoni olevan lopussa. O ou.

Pakko lähteä yläkertaan hakemaan lisää vesipulloja.

Laahustin rappukäytävään ja aloin kiivetä portaita. Mutta ei.

Ei jaksa!

Voimat olivat niin lopussa etten päässyt edes puoleenväliin ensimmäistä kerrosta.

Tässäkö tämä nyt sitten oli...

Makasin portaissa puolituntia, taisin nukahtaakiin siinä hetkeksi.

Sitten ryömin takaisin sänkyyn. Nukahdin, mutta kohta heräsin taas kun heikotti ja janotti.

Ei ollut enää mitä oksentaa ulos.

Pakko vain kiivetä sinne yläkertaan. Otin uuden yrityksen ja kipusin nelinkontin portaat kolmanteen kerrokseen. Varmaan vartti siinä meni. Koputin oveen, jospa joku kuulisi.

Vihdoin Martti tuli aukaisemaan oven. Oli ollut hereillä. Ripulia hänelläkin.

Tieto helpotti hieman. Tämä on siis varmasti sama ruokamyrkytys...

No, sain vettä ja konttasin takaisin omaan huoneeseen.

Kyllä maistui pullovesi hyvältä!

Siinä sitten meni kaksi yötä vessassa rattoisasti hengailen.

Kolmantena päivänä pysyin jos syömään suolakeksejä.

Uuteen nousuun. Päivä vielä kuitenkin jouduttiin odottamaan ennen kuin Martin kanssa

uskalsimme nousta Jeepin kyytiin ja lähtä möykkyistä tietä kohti Hosainaa, kohti kuurojen koulua.

Mutta tällasita tänään. Silti haluan lähteä reissuun uudestaan! :)

Tässä kuvassa ollaan jo toipumassa. Vessassa vietetystä ajasta ainakin tämä selfie muistona.

-Heimo

Hippu on huippu!

Hyvää iltapäivää Raahen keskustasta. Olen juuri päässyt töistä ja siemailen maukasta kaakauta kera croissantin. Mukava hetki. Ympärillä on rauhallista ja tunnelmallista. Seinillä on paikallisen taiteilijan taidenäyttely. Tiskillä notkuu monenlaista munkkia ja muuta mukavaa. Myös Etiopialaista kahvia on tarjolla!

Ja arvatkaapas mitä, sitä on tarjolla ihan ilman eestäkin perjantaina 18.joulukuuta!
Silloin täällä Kahvila Hipussa pidetään Etiopia-ilta!
Ohjelma on vielä työn alla, mutta ainakin näytillä on dokumentti Hosainan kuurojen koululta, minun valokuvia, taidetta ja tarinoita edelliseltä Etiopian reissulta sekä kahvitarjoilu, etiopialaista kahvia tietysti!

Lisäksi lapset voivat tuoda omia pehmoleulujaan, jotka matkaavat Etiopiaan ilahduttamaan kuurojen koulun pieniä oppilaita.

Huikea ilta tulossa! Laitapa siis jo alustavasti kalenteriin ylös 18.joulukuuta, kello 18.00 ja Kahvila Hippu, Raahe.

Kiitokset kahvilan mahtavalle henkilökunnalle yhteistyöstä! :)

-Heimo

Hyvää huomenta

Tai onko nyt hyvä huomen? Pimiää, märkää, loskaa... päivän pituus neljä tuntia. Mutta taas yksi yö vähemmän reissuun lähtöön :)

Eilen illalla oli monenlaista uutta suunnitelmaa Etiopian reissua varten. Kerron niistä lisää kun asiat varmistuu ;)

Tämä päivä mulla menee matematiikan ja kemian opettajan sijaisena. Kulmakunnan pätevin matemaatikko siis puikoissa.
Toissa keväänä Hosainan kuurojen koululla vieraillessamme, huomasimme, että siellä oppilaat opiskelivat ihan samoja asioita kuin mekin täällä Suomessa. 7-luokalla käytiin matematiikassa kulman suuruutta yms.
Voitte kuvitella kuinka hiljainen ja keskittynyt ilmapiiri oppitunneilla vallitsi. Kaikki halusivat osallistua, viitata ja vastata opettajan kysymyksiin.

Kaikki opetus siis tapahtuu viittomakielellä. Opiskelumateriaalit siellä on vain paljon alkeellisemmat, vihkoista ja kynistä on pula. Myöskään kirjoja ei välttämättä riitä kaikille ja nekin ovat vanhoja.
Silti oppilailla on suunnaton into oppia uutta. He ovat etuoikeutettuja. He saavat opetusta omalla äidinkielellään. Viittomakielellä.

-Heimo

Uudenlainen uusivuosi

Sitä mää vaan, että nyt mulla on lentoliput!

Meno 29.1.2015 ja paluu 13.1.2016, eli aikalailla huikea vuodenvaihdos tulossa!

Paluu Etiopiaan

Hei!

Tästä alkaa tarina. Tarina Etiopian reissusta.

Keväällä 2014 sain mahdollisuuden käydä työprojektin kautta Etiopiassa,

Hosainan kuurojen koululla. Olen töissä Pattasten koululla Raahessa, 

ja koulullamme on kummiluokka siellä kuurojen koululla. Matka oli huikea!

Voin kertoa matkasta tarkemmin tässä myöhemmin, ja vertailla 

edellistä matkaa tähän tulevaan.

Tämä reissu tuli minulle kuitenkin yllätyksenä.

En olisi koskaan osannut odottaa, että pääsen joskus uudestaan tuonne mahtavaan paikkaan.

Vaikka Hosainan kuurojen koulu ja etenkin ne oppilaat jäivät syvästi minuun,

en uskonut että tällainen uusi mahdollisuus tulisi.

Ja näin yllättäen!

Kuukauden päästä olen jo siellä, hui kauhia! :)

Reissuun oli siis lähdössä alkujaan 7-henkinen seurua, joista

entuudestaan tunsin vain yhden, Kristianin, jonka tapasin 

ensimmäisellä Etiopian reissullani.

Kristian on ollut mukana kuvaamassa dokumenttielokuvaa tuolta

samaiselta koululta, missä mekin vierailimme. 

Viime keväänä dokumentin ensi-ilta oli Helsingissä, ja kävin katsomassa sen.

Silloin tuli kova ikävä takaisin Hosainaan.

Silloinkaan en kuitenkaan vielä osannut odottaa, että joskus vielä pääsisin näkemään

nuo aina niin iloiset koulun oppilaat.

Noin kuukaisi sitten juttelin Kristianin kanssa facebookissa ja hän kertoi tulevasta

reissustaan Etiopiaan. Vähän ohimennen siinä sanoin, että oispa hienoa itsekin lähtä.

No sittempä kävikin niin, että reissuun oli vielä yksi paikka vapaana

ja minua alettiin houkutella mukaan!

Apua, ei mulla ole rahaa. En kai mää nyt. Töitäkin ja kaikkia...

Mutta niin vai nyt on käymässä, että pääsen reissuun!

Rannikon 4H-yhdistys myönsi minulle matkastipendin reissua varten 

ja itse olen myynyt omatekoisia joulukortteja tässä viikon ajan. 

Töistä myös myönnettiin vapaata, ja saan vielä reissun ajalle sijoittuvat työpäivät palkallisina.

Uskomatonta, mutta rahat lentolippuihin on kohta kerätty!

Fiilis on huikea. En jotenkaan vieläkään usko, että viettelen uuttavuotta Afrikan auringon alla.

Mutta niin se vain taitaa olla. Tänä iltana tilaamme lentoliput. 

Sitten kaikki on totta. Retki Etiopiaan osa 2 voi alkaa!

-Heimo