tiistai 22. marraskuuta 2016

Mitä kuuluu?

Mitä elämääni oikeasti kuuluu? No minäpä kerron.
Tällainen on minun viikko.

(En nyt jaksa kirjoittaa kovin hauskasti ja mielenkiintoisesti, koska normi arkeni ei aina sitä ole :) Listaan tähä nyt vain asioita)


Maanantai

Töissä, koulunkäynnin ohjaajana klo 8.00 - 15.00.
Perinteinen työpäiväni sisältää monenlaisia hommia. Jokainen päivä on erilainen. Pääsääntöisesti olen 5-6-luokassa, jossa on kuusi oppilasta. Yleisimmin jaamme porukan kahtia, opettaja opettaa toista puolta ja minä toista. Matikkaa, enkkua, biologiaa, historiaa...
Kolme kertaa viikossa meillä on tunnin sählypelit, sitä odottaa koko luokka. Myös minä ja ope :)
Saan myös pitää koko porukalle kuvistunnit. Syksyn aikana olen lisäksi kierrellyt kaikissa luokissa kertomassa Etiopian-matkoistani. 

Välillä sijaistan opettajia, eskarista kutosluokkaan asti. Tai menen sellaiseen luokkaan ohjaajaksi, jossa tarvitaan kiperimmin apua.
Tykkään kun työtehtävät vaihtuvat lennosta ja jokainen päivä tuo eteen uudenlaisia haasteita.
Työilmapiiri meidän koululla on todella hyvä! Työkaverit on hyviä tyyppejä!

Töiden jälkeen ehdin käydä kotona muutaman tunnin. Käyn kaupassa, syön ja otan ehkä päiväunet.
Sitten postitan joulukortteja. Illalla on sähly ja sen jälkeen ajelen kotia saunomaan. Sitten olenkin jo niin väsynyt, että sujahdan peiton alle nukkumaan.

Maanantait yleensä on ihan mukavia. Töitten jälkeen ei ole kauhea kiire ja illalla pääsee hikoilemaan maalivahtina sählykentällä.

Tiistai

Tiistai on pisin työpäiväni. Sitä yleensä ressaa jo maanantai-iltana. Pitäsi nukkua hyvin, että jaksaa koko pitkän päivän.
Työpäivän jälkeen kerkeän vain kävästä kotona. Puntaroin syönkö vai otanko päiväunet, sen jälkeen on jo mentävä. Skeittikerho alkaa neljältä. 
Useimmiten menen todella väsyneenä kerhoon, mutta joka kerta pienet ja reippaat skeittikerholaiset saavat minut piristymään. Kerho kestää puoli kuuteen, mutta yleensä jään skeittihallille valvojaksi iltaan asti. Meitä on vain muutama hallivalvoja, joten työtä riittäisi hallilla paljon enemmän, mitä ehdin hoitaa. (Kaikki tämä työ Puljulla on vapaaehtoistyötä.)

Skeittihallilta, eli Puljulta palatessani olen yleensä niin väsynyt, että käväsen vain suihkussa ja siirryn sänkyyn.

Keskiviikko

Keskiviikko on työpäivänä pitkän tuntuinen, sillä päivä alkaa ja päättyy puukäsityön tuplatunneilla. Muina päivinä viimeisellä tunnilla yleensä touhuan itsekseni omia hommia. Päivitän koulun instaa tai blogia ym. Keskiviikkoisin oppitunteja on kasista kolmeen.
Keskiviikkona yleensä nautin siitä, ettei heti töiden jälkeen tarvitse sännätä jonnekin. Mutta, toissaviikolla olin töissä iltaan asti kun oli koulun kirpputori ja viimeviikolla olin koko illan skeittihallilla valvojana... 

Torstai

Torstai on yleensä normaali työpäivä, mutta viimeisen tunnin olen usein iltapäiväkerhossa. Tosin viimeviikkoina on ollut niin paljon poikkeuksen poikkekusia, että enpäs ole kerennyt iltsikkaan.
Myöskään torstaisin minulla ei ole mitään vakiomenoja, mutta viimeviikolla pidin illalla kolmen tunnin koulutuksen Raahen kaupungin koulunkäynnin ohjaajille. Sen illan jälkeen olin totaalisen väsynyt. Ressistä johtuva pääkipu onneksi hellitti, kun pääsin puoli yhdeksän aikaan illalla kotia. Burana, suihku ja nukkumaan...

Perjantai

Viikon viimeinen työpäivä on onneksi myös lyhin. Olen töissä kasista yhteen.
Tämän vuoksi perjantai ja viikonloppu tuntuu mukavan pitkältä. 
Kaksi edellistä viikonloppua olen viettänyt pitkälti Oulussa kavereiden kanssa. Vaikka kotona olisi monenlaista hommaa, on pakko irrottautua kämpältä ja päästävä hengähtämään omien kavereiden kanssa. Relaamaan. Tai hyggeilemään, niinkuin tanskalaiset sen ovat trendikkäästi lanseeranneet.





Kaiken tämän lisäksi, minulla OLISI vaikka mitä muuta tehtävää, mutta ne jäävät usein hoitamatta tai ne siirtyvät kun en millään ehdi. 

Pitäsi tehdä tilaustöitä (maalauksia, piirustuksia)
Pitäisi hoitaa Raahen Rullalautailijat ry:n hoitamattomia asioita (suuri ressitekijä)

Myös Facebook kertoo paljon. Olen ylläpitäjänä/sisällöntuottajana mm. seuraavilla sivustoilla:

HeimoArt 
Pulju - Raahen skeittihalli
Pattijoen Urheilijat
Raahen kaupunki / Visit Raahe
Rannikon 4H-yhdistys
Raahe kaverit (ryhmä Raahen vastaanottokeskuksen asukkailla ja vapaaehtoistyöntekijöille)

Tosin kaikissa en ole juuri tänä päivänä aktiivinen, mutta olen joko perustanut ryhmän tai ollut siinä aktiivinen aikaisemmin. Silloin kun olen ehtinyt :)

Mutta, touhua riittää. Mitäs teille muille kuuluu?



















tiistai 8. marraskuuta 2016

Kirpputori

Aloitin tänä syksynä työt uudessa paikassa Raahessa, Antinkankaan koulussa.
Täällä on ollut oikeen mukavaa olla!

Olen syksyn mittaan saanut kierrellä eri luokissa kertomassa Etiopian matkoistani. On hienoa huomata, kuinka vauhdikkaankin luokan saa istumaan rauhassa, kun näyttää kuvia Etiopiasta ja kertoo tarinoita kuvien takaa. Asia selvästi koskettaa ja herättää ajatuksia ihan pienissäkin oppilaissa.

Yksi hienoimpia juttuja täällä koululla on aktiivinen oppilaskunnan hallitus, joka ohjaavan opettajan, Karoliina Syngelmän johdolla järjestää monenlaista toimintaa. Myös tämä porukka innostui niin kovasti Etiopia-hommasta, että ovat omatoimisesti järjestäneet kirpputorin meidän koululle.
Tuotto kirpparista ohjataan Etiopiaan, Hosainan kuurojen koululle. Mahtavaa!




Tänäänkin oli ilo seurata, kuinka alaluokkalaiset oppilaat omatoimisesti hinnoittelivat kirpparitavaroita. Oppilaat, opettajat ja vanhemmat ovat tuoneet koululle monenlaista tavaraa, vaatteita, suksia, kirjoja, elokuvia...
Kirppari-tapahtumaan on myös kehitelty ongintaa, jonka palkinnot oppilaat kävivät tänään hakemassa Raahelaisilta yrityksiltä. Kiitos kaikille lahjoittajille!

Ja hienointa tässä koko hommassa nimeomaan on se, että kaikki tämä ideointi ja järjestely on tullut oppilailta itseltään. Yksi viidesluokkalainen oppilas esimerkiksi hoiti Raahen Tähtikirppikseltä ilmaisen pöydän pariksi kuukaudeksi, johon on voinut viedä tavaroita. Myös tämän pöydän tuotto menee kuurojen koululle. 


Tällainen toiminta on mielestäni juuri sitä, mitä tänä syksynä voimaan astunut uusi opetussuunitelma vaatii. Oppilaat ideoi ja osallistuu. Tämän projektin kautta oppilaat oppivat hyvin monenlaisia asioita.
Ensin suunnitellaan, sitten tehdään kirppari-ilmoitus lehteen, kerätään tavaroita, hinnoitellaan, myydään... Eikä koulun henkilökunnan tarvitse kuin seurata sivusta, että asiat tulee hoidettua oikein. Vastuun antaminen lisää oppilaan ja opettajan välistä luottamusta. Tällöin voi syntyä jotain hienoa. Esimerkiksi tämä kirpputori!

Joten, tervetuloa kirpputorille! 
Osoite: Antinkankaan koulu, Brain Centerin tilat (Rantakatu 5, Raahe)
Aika: Keskiviikko 9.marraskuuta klo. 13.00 - 18.30

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Joulu on peruttu

Tänä jouluna en pääsekään Etiopiaan. Maassa on sen verran turvatonta tällä hetkellä, ettei reissuun kannata lähteä. Harmittaa. Todella paljon.

Etiopiaan on julistettu hätätila puoleksi vuodeksi. Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteessa sanotaan seuraavasti:

Etiopiaan on lokakuussa 2016 julistettu yleinen hätätila perustuslakiin vedoten. Hallitus on ilmoittanut pyrkivänsä tällä rauhoittamaan levottomaksi edennen tilanteen. Erityisesti Oromian ja Amharan maakuntien alueilla on ollut heinäkuusta 2016 alkaen useita kuolonuhreja vaatineita levottomuuksia ja mielenosoituksia. Sekä etiopialaisia että ulkomaisessa omistuksessa olevia yksityisiä yrityksiä on tuhottu ml. majoituspaikkoja. Päätietkin saattavat olla alueilla suljettuja, sillä tiesuluista on tullut yleisiä. Tarpeetonta matkustamista alueelle kehotetaan välttämään. Myös pääkaupunki Addis Abebassa on ollut mielenosoituksia, jotka hajotetaan voimallisesti. Mobiili-internet on ollut poikki ja katkoksia voi esiintyä ajoittain.




Myös Hosainassa, kuurojen koululla työskentelevä Heidi Majuri kirjoitti tänään sähköpostia, ja kertoi, ettei juuri nyt kannata mennä Etiopiaan. Tilanne ei aikoihin ole ollut näin kriittinen, joten kaikkea turhaa matkustamista on vältettävä. Myös Heidin on valmistauduttava siihen, että joutuu jättämään Hosainan ja menemään turvaan joko pääkaupunkiin tai jopa Suomeen.
Pitää siis toivoa, ettei levottomuudet yllä Hosainan kuurojen koululle asti, ja kaikki ystävämme siellä saisivat olla turvassa.

Kokoajan mietitään, että koska pitäisi lähteä maasta. Täällä kuurojen koululla on kaikki rauhallista, mutta kaikkien harjoittelijoiden matkat on peruttu. joten jos olette nyt suunnittelemassa tänne matkaa, niin se kannattaa perua, ikävä kyllä.
Katsotaan mitä tapahtuu, kun huhtikuuhun asti on poikkeustilanne. Toivottavasti saan täällä olla tekemässä töitä koko vuoden.

Netti toimii miten sattuu. Facebook ei ollenkaan avaudu.
Täällä muuten eletään mahdollisimman normaalia elämää.


Yllä otteita Heidin sähköpostista.

 
Pettymys on suuri. Olen niin kauan suunnitellut reissua ja haaveillut joulusta kuurojen koululla. Myös Antinkankaan koulun oppilaat ovat olleet mukana järjestämässä koulun kirpputoria ja tuoneet lahjoitustavaraa minulle. Toki kirpputorin tuotto voidaan edelleen lähettää Hosainaan, tavaroiden lähetystä postitse pitää kuitenkin vielä miettiä. Se ei aina ole järkevin vaihtoehto tuollaiseen maahan, jossa lisäksi on hätätila päällä.
Onneksi emme kuitenkaan ehtineet varata lentoja. Ja tärkeintä on, että tällä hetkellä kaikki Etiopian suomalaiset ja kuurojen koulun oppilaat saavat elää rauhassa. Toivotaan, että kriisi saadaan hallintaan ja reissuun pääsisi sitten myöhemmin.

Nyt vain pitäisi keksiä, miten tästä pimeästä marraskuusta ja joulusta selviäisi. Johonkin aurinkoon olisi mukava lähteä...