tiistai 22. marraskuuta 2016

Mitä kuuluu?

Mitä elämääni oikeasti kuuluu? No minäpä kerron.
Tällainen on minun viikko.

(En nyt jaksa kirjoittaa kovin hauskasti ja mielenkiintoisesti, koska normi arkeni ei aina sitä ole :) Listaan tähä nyt vain asioita)


Maanantai

Töissä, koulunkäynnin ohjaajana klo 8.00 - 15.00.
Perinteinen työpäiväni sisältää monenlaisia hommia. Jokainen päivä on erilainen. Pääsääntöisesti olen 5-6-luokassa, jossa on kuusi oppilasta. Yleisimmin jaamme porukan kahtia, opettaja opettaa toista puolta ja minä toista. Matikkaa, enkkua, biologiaa, historiaa...
Kolme kertaa viikossa meillä on tunnin sählypelit, sitä odottaa koko luokka. Myös minä ja ope :)
Saan myös pitää koko porukalle kuvistunnit. Syksyn aikana olen lisäksi kierrellyt kaikissa luokissa kertomassa Etiopian-matkoistani. 

Välillä sijaistan opettajia, eskarista kutosluokkaan asti. Tai menen sellaiseen luokkaan ohjaajaksi, jossa tarvitaan kiperimmin apua.
Tykkään kun työtehtävät vaihtuvat lennosta ja jokainen päivä tuo eteen uudenlaisia haasteita.
Työilmapiiri meidän koululla on todella hyvä! Työkaverit on hyviä tyyppejä!

Töiden jälkeen ehdin käydä kotona muutaman tunnin. Käyn kaupassa, syön ja otan ehkä päiväunet.
Sitten postitan joulukortteja. Illalla on sähly ja sen jälkeen ajelen kotia saunomaan. Sitten olenkin jo niin väsynyt, että sujahdan peiton alle nukkumaan.

Maanantait yleensä on ihan mukavia. Töitten jälkeen ei ole kauhea kiire ja illalla pääsee hikoilemaan maalivahtina sählykentällä.

Tiistai

Tiistai on pisin työpäiväni. Sitä yleensä ressaa jo maanantai-iltana. Pitäsi nukkua hyvin, että jaksaa koko pitkän päivän.
Työpäivän jälkeen kerkeän vain kävästä kotona. Puntaroin syönkö vai otanko päiväunet, sen jälkeen on jo mentävä. Skeittikerho alkaa neljältä. 
Useimmiten menen todella väsyneenä kerhoon, mutta joka kerta pienet ja reippaat skeittikerholaiset saavat minut piristymään. Kerho kestää puoli kuuteen, mutta yleensä jään skeittihallille valvojaksi iltaan asti. Meitä on vain muutama hallivalvoja, joten työtä riittäisi hallilla paljon enemmän, mitä ehdin hoitaa. (Kaikki tämä työ Puljulla on vapaaehtoistyötä.)

Skeittihallilta, eli Puljulta palatessani olen yleensä niin väsynyt, että käväsen vain suihkussa ja siirryn sänkyyn.

Keskiviikko

Keskiviikko on työpäivänä pitkän tuntuinen, sillä päivä alkaa ja päättyy puukäsityön tuplatunneilla. Muina päivinä viimeisellä tunnilla yleensä touhuan itsekseni omia hommia. Päivitän koulun instaa tai blogia ym. Keskiviikkoisin oppitunteja on kasista kolmeen.
Keskiviikkona yleensä nautin siitä, ettei heti töiden jälkeen tarvitse sännätä jonnekin. Mutta, toissaviikolla olin töissä iltaan asti kun oli koulun kirpputori ja viimeviikolla olin koko illan skeittihallilla valvojana... 

Torstai

Torstai on yleensä normaali työpäivä, mutta viimeisen tunnin olen usein iltapäiväkerhossa. Tosin viimeviikkoina on ollut niin paljon poikkeuksen poikkekusia, että enpäs ole kerennyt iltsikkaan.
Myöskään torstaisin minulla ei ole mitään vakiomenoja, mutta viimeviikolla pidin illalla kolmen tunnin koulutuksen Raahen kaupungin koulunkäynnin ohjaajille. Sen illan jälkeen olin totaalisen väsynyt. Ressistä johtuva pääkipu onneksi hellitti, kun pääsin puoli yhdeksän aikaan illalla kotia. Burana, suihku ja nukkumaan...

Perjantai

Viikon viimeinen työpäivä on onneksi myös lyhin. Olen töissä kasista yhteen.
Tämän vuoksi perjantai ja viikonloppu tuntuu mukavan pitkältä. 
Kaksi edellistä viikonloppua olen viettänyt pitkälti Oulussa kavereiden kanssa. Vaikka kotona olisi monenlaista hommaa, on pakko irrottautua kämpältä ja päästävä hengähtämään omien kavereiden kanssa. Relaamaan. Tai hyggeilemään, niinkuin tanskalaiset sen ovat trendikkäästi lanseeranneet.





Kaiken tämän lisäksi, minulla OLISI vaikka mitä muuta tehtävää, mutta ne jäävät usein hoitamatta tai ne siirtyvät kun en millään ehdi. 

Pitäsi tehdä tilaustöitä (maalauksia, piirustuksia)
Pitäisi hoitaa Raahen Rullalautailijat ry:n hoitamattomia asioita (suuri ressitekijä)

Myös Facebook kertoo paljon. Olen ylläpitäjänä/sisällöntuottajana mm. seuraavilla sivustoilla:

HeimoArt 
Pulju - Raahen skeittihalli
Pattijoen Urheilijat
Raahen kaupunki / Visit Raahe
Rannikon 4H-yhdistys
Raahe kaverit (ryhmä Raahen vastaanottokeskuksen asukkailla ja vapaaehtoistyöntekijöille)

Tosin kaikissa en ole juuri tänä päivänä aktiivinen, mutta olen joko perustanut ryhmän tai ollut siinä aktiivinen aikaisemmin. Silloin kun olen ehtinyt :)

Mutta, touhua riittää. Mitäs teille muille kuuluu?



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti