Kiire?

Nukuin vähän levottomasti. Unessa ja puoliunessa ressasin tulevaa Etiopia-iltaa, joka siis järjestetään Kahvila Hipussa perjantaina 18. joulukuuta.

Mitä minä siellä kerron? Tuleeko sinne ketään? Mitähän siitä tulee... Ehdinkö painattaa kortit. Saapa nähä... Hyvin tyypillistä minulle. Ressata.

Pikkasen tuli myös kiire töihin, kun torkutin pari kertaa herätystä. Joku Schenkerin rekka hidasteli vielä työmatkalla mun edessä. Lunta satoi joka suunnasta ja loska roiskui. 

Tämä nyt saattaa kuulostaa niin maailmaa syleilevältä hippitekstiltä, mutta kerrompa nyt kuitenkin mitä mietin tuossa liikennevaloissa.

Mietin yllätys yllätys, Etiopian reissua :)

Siellä ei ollu yleensä kiire. Eikä ressiä. Tässä tarina eräistä häistä, jossa saimme olla mukana.

Hääkutsussa ilmoitettiin häiden alkavan lauantaina klo. 9.00. Hosainan kuurojen koulun suomalainen opettaja, Heidi, kuitenkin ohjeisti ettei kannate ihan niin aikaisin tulla, tuskin vielä silloin alkavat.

Laitoimme parasta (mitä olimme Etiopian reissulle ottaneet mukaan) yllemme ja lähdimme hääpaikalle noin klo 12. Olimme ensimmäiset vieraat.

Pikkuhiljaa porukkaa alkoi valua paikalle. Pienen kylän kaikki lapsetkin oli puettu parhaisiin. Taitaa olla tärkeä päivä tulossa! 

Odottelimme. Muutaman tunnin. Ehkä kahden aikaan iltapäivällä juhlaväki alkoi valua sulhasen kodin ympärille. Kävelimme seurureen mukana. Saimme paljon huomiota, länsimaalaisia häävieraita!

Sitten alkoi show. Kun ystävät olivat hakeneet sulhasen hänen kotoaan, alkoi laulu ja taputus. Kuuntelimme hetken ja yhdyimme sitten rytmiin mukaan. Minä koitin valokuvata tilannetta.

Ehkä puolen tunnin seremonian jälkeen sulhanen oltiin saatu hääautoon ja seurueen matka jatkui kohti morsiamen kotia. Laulu ja taputus raikasi taukoamatta. 

Morsiamen kotona ei kuitenkaan oltu vielä ihan valmiita, hääpukua vielä asenneltiin paikoilleen kun suuri juhlaväki saapui talon pihalle. Odotellaan. Taputellaan. Lauletaan. 

Kun hääpuku, kimppu ja hiukset ovat saatu juhlakuntoon, sulhanen noutaa morsiamen autoonsa ja matka jatkuu. Nyt kaikki hakevat omat autonsa. Tähänkin saadaan kulumaan aikaa. Sitten kun koko hääväki on pakkautunut autoihin ja ovat pienellä kylätiellä kaikki peräkkäin, alkaa varsinainen paraati!

Hääparin auto menee edellä kaupungille, koko kylä ajaa perässä. Ja nyt ei enää taputeta eikä lauleta, vaan tööttäillään! Tässä vaiheessa taktikoimme sen verran, että jättäydymme kulkueen viimeiseksi. Muutama tööttäys myös välillä, olemme hengessä mukana. 

Sitten seurue saapuu kaupunkiin. Ja mitäs sitten. No ajetaan liikenneympyrää ympäri, kymmeniä kertoja. Ja tööttäillään. Tässä välissä vaivihkaa jättäydymme seurueesta ja parkkeeraamme auton kadun varteen. Toivomme ettei kukaan huomaa tätä. Olemmehan kunniavieraita.

Heidi kuitenkin tietää, miten hääjuhla jatkuu ja ehdottaakin, että voisimme tässä välissä lähteä kaupunkiin syömään ja shoppailemaan :)

Hääjuhla nimittäin jatkuu ruokailulla, joka kestää. Ja mitäs siellä syödään, no sitä injeraa tietysti! Siitä me olimme jo saaneet tarpeeksi...

Suuntasimme siis porukalla pizzalle ja sen jälkeen kaupungille shoppailemaan. 

Yhtäkkiä alkoi taas kuulua tuttua tööttäilyä, hääseurue! Äkkiä lähimpään kojuun piiloon!

Huh, selvisimme... 

Illalla ajoimme takaisin kylälle, jossa hääväki oli kerääntynyt puistoon nauttimaan kakkua ja tietenkin hääkahvit. Tässä vaiheessa juhlaväki oli myös vaihtanut värikkäämpää vaatetta ylle.

Kävimme puistossa näyttäytymässä, mukana ollaan! Olimme jo kuitenkin sen verran väsyneitä päivän touhuista, että liukenimme hiljaa takavasemmalle ja menimme majatalolle lepäilemään.

Hääväen iloinen taputus ja laulu kantautui vielä pitkälle yöhön... 

-Heimo