Piikille

Yöllä on satanut vähän lunta. On valosampaa. Valkosta on myös täälä sairaalalla. Tulin ottamaan rokotteen reissua varten. Eilen hain apteekista pussillisen muitakin rohtoja. Niitä on aina hyvä olla. Edellisellä reissulla olin kolme päivää mahataudissa, ruoka myrkytys. Afrikka yllättää aina :)

Etiopian perinneruoka, injera, ei sopinut minun vatsalleni. Vietin kaksi ja puoli yötä vessassa. 

Tässäpä tarinaa siitä. (Ei sovi herkille)

Saavuimme Etiopian pääkaupunkiin, Addis Abebaan keskellä yötä.

Ja tietysti reissua odotellessa oli jo muutama jännityksen takia huonosti nukuttu yö alla.

Ensimmäisenä aamuna lähdimme väsyneinä mutta intoa puhkuen tutustumaan pääkaupunkiin.

Kaupunki oli iso. Sekava. Likainen. Ja ihmisiä oli paljon. Todella paljon!

Ja autoja. Ja aaseja. Eikä minkään valtakunnan liikenensääntöjä.

Kokemus oli vähintäänkin erikoinen. Välillä piti mennä isojen työmaiden läpi,

tasapainoilla kapeilla lankuilla suurten ojien yli.

Jännittävää.

Mukana reissulla oli silloin myös kaksi oppilasta. Veeti 7lk ja Elina 8lk.

Piti olla silmä tarkkana että ensinnäkin itse pysyi oppaan perässä ja sitten vielä 

huolehtia lapsista. Onneksi meitä oli kuitenkin minun lisäksi kaksi muuta aikuista.

Uskonnon opettaja Kirsi ja käsityön opettaja Martti.

Pitkän mutta mielenkiintoisen kaupunkiseikkailun päätteeksi menimme paikalliseen ruokapaikkaan.

"Tämän pitäisi olla turvallinen paikka syödä" sanoi opas.

Minä tilasin kanan rintaa, Kirsi ja Martti paikallista herkkua, eli perinneruokaa Injeraa.

Veeti ja Elina ottivat pizzat.

Minun kana oli raakaa. Elinan pizza tuhannen tulista!

Veetillä taisi olla ihan ok pizza.

Kirsin ja Martin annos sisälsi siis pyöreän ja pehmäen, hapankorpulta maistuvan lätyn

jonka päällä oli mausteista lihakastiketta.

Sitä sitten syötiin käsin, ensin pala sitä superloonilättyä ja siihen nokare lihaa.

Ja eikun herkuttelemaan!

Kirsi hylkäsi annoksensa parin maistiaisen jälkeen. Liian mausteista, liian pahaa.

Minä kun en omaa raakaa kanaani jaksanut oikein maistella niin

otin sitten Kirsin ja Martin annoksista paikallisherkkua, jotta sain jotain mahantäytettä.

Kauaa Injera ei mahassa sitten pysynytkään.

Illalla alkoi heikottaa ja vatsaa vääntää.

Olimme majoittuneet niin, että minä ja Veeti oltiin majatalon alimmassa kerroksessa

ja muu seurua kolmannessa.

Kun oma mahani alkoi ilmotella injeran ulostulosta, Veeti kipaisi yläkertaan nukkumaan.

Jäin yksi alakertaan.

No, siinäpä sitten meni yö vessassa istuen, maaten ja kontaten.

Molemmista päistä tuli tavaraa.

Välillä istuin pöntöllä roskakori jalkojen välissä. Silloin pystyi suorittamaan mahalukun tyhjennystä

kahta reittiä yhtäaikaa.

Vettä meni paljon. Todella paljon.

Makasin, join, oksensin, ripuloin... Oi miten ihana Afrikan reissun aloitus!

Keskiyöllä aloin uupua ja huomasin vesivarstoni olevan lopussa. O ou.

Pakko lähteä yläkertaan hakemaan lisää vesipulloja.

Laahustin rappukäytävään ja aloin kiivetä portaita. Mutta ei.

Ei jaksa!

Voimat olivat niin lopussa etten päässyt edes puoleenväliin ensimmäistä kerrosta.

Tässäkö tämä nyt sitten oli...

Makasin portaissa puolituntia, taisin nukahtaakiin siinä hetkeksi.

Sitten ryömin takaisin sänkyyn. Nukahdin, mutta kohta heräsin taas kun heikotti ja janotti.

Ei ollut enää mitä oksentaa ulos.

Pakko vain kiivetä sinne yläkertaan. Otin uuden yrityksen ja kipusin nelinkontin portaat kolmanteen kerrokseen. Varmaan vartti siinä meni. Koputin oveen, jospa joku kuulisi.

Vihdoin Martti tuli aukaisemaan oven. Oli ollut hereillä. Ripulia hänelläkin.

Tieto helpotti hieman. Tämä on siis varmasti sama ruokamyrkytys...

No, sain vettä ja konttasin takaisin omaan huoneeseen.

Kyllä maistui pullovesi hyvältä!

Siinä sitten meni kaksi yötä vessassa rattoisasti hengailen.

Kolmantena päivänä pysyin jos syömään suolakeksejä.

Uuteen nousuun. Päivä vielä kuitenkin jouduttiin odottamaan ennen kuin Martin kanssa

uskalsimme nousta Jeepin kyytiin ja lähtä möykkyistä tietä kohti Hosainaa, kohti kuurojen koulua.

Mutta tällasita tänään. Silti haluan lähteä reissuun uudestaan! :)

Tässä kuvassa ollaan jo toipumassa. Vessassa vietetystä ajasta ainakin tämä selfie muistona.

-Heimo